Yliopisto-opettaja, Logopedia

 

Oulun yliopisto – uutta osaamista kouluttamassa. Olemme vetovoimainen opiskelu- ja työpaikka sekä koulutamme haluttuja osaajia yhteiskunnan tarpeisiin. Oulun yliopiston vahvuuksia ovat mittava monitieteinen ja nykyaikainen tutkimus- ja oppimisympäristö sekä läheiset yhteistyösuhteet kansainvälisiin koulutus- ja tutkimuslaitoksiin. Yhdessä Oulun ammattikorkeakoulun kanssa muodostamme Oulun korkeakoulukonsernin.

 

Haemme Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan logopedian yliopisto-opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2021 alkaen. Tehtävä sijoittuu logopedian tutkimusyksikköön. Lisätietoa logopedian tutkinto-ohjelmasta löytyy https://www.oulu.fi/yliopisto/hakijalle/logopedia ja tutkimuksen painopistealueista https://www.oulu.fi/logopedia/node/56790.  

Tehtävään valittava suunnittelee, kehittää ja toteuttaa logopedian opetusta yhdessä muun henkilöstön kanssa. Lisäksi tehtäviin kuuluvat oma tutkimus- ja julkaisutoiminta mukaan lukien mahdolliset omat tohtoriopinnot sekä hallinnollisia tehtäviä 1 612 tunnin kokonaistyöajan puitteissa.

Tehtävä edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, Suomessa laillistetun puheterapeutin pätevyyttä ja kokemusta puheterapeutin työstä. Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää opetustaitoa, joka osoitetaan portfoliolla ja mahdollisella opetusnäytteellä. Hakijoiden ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tutkimus- ja julkaisutoiminta, perehtyneisyys tehtäväalaan, opetuskokemus, pedagoginen koulutus, taito käyttää ja tuottaa erilaisia opetusmateriaaleja, perehtyneisyys opetusteknologioiden käyttöön sekä muut opetustoimessa saavutetut ansiot.

Palkka

Yliopisto-opettajan tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuusasteikon tasolle 4–5. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on korkeintaan 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Työsuhteeseen sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakuohjeet

Hakemus tulee jättää viimeistään 21.3.2021 sähköisellä hakulomakkeella. Liitä mukaan:

1) Lyhyt ansioluettelo (korkeintaan 3 sivua)

2) Julkaisuluettelo

3) Opetusportfolio tai vastaava selvitys. Opetustaito arvioidaan portfolion ja mahdollisen opetusnäytteen perusteella. Portfoliossa tai selvityksessä toivotaan noudatettavaksi liitteen mukaista jäsennystä

4) Lyhyt kuvaus tähänastisesta tutkimustoiminnasta

5) Muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa valintaan

Ansioluettelon tulee noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeita (ohje: https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot/tutkijan-ansioluettelomalli. Julkaisuluettelon rakenteessa tulee noudattaa Suomen Akatemian julkaisukategorioihin liittyvää ohjeistusta: https://www.aka.fi/tutkimusrahoitus/hae-rahoitusta/nain-haet-rahoitusta/ohjehakemisto/julkaisuluettelo/.

 

Lisätietoa

Logopedian professori Sari Kunnari, +358 294 483392, sari.kunnari(at)oulu.fi

Dekaani Paula Rossi, +358 294 483403, paula.rossi(at)oulu.fi

 

 

 

Liite:

OPETUSPORTFOLION SISÄLTÖJÄSENNYS

1. Opetusajattelu ja luonnehdinta itsestä opettajana

- opetusta ohjaava tausta-ajattelu, opetuksen henkilökohtainen tausta-ajatus; miten tämä näkyy opetustyössä? Kuvailu itsestä opettajana ja opetustyön tekijänä.

2. Opetustyössä saavutettu käytännön kokemus ja opetuksen kehittäminen

3. Oppimateriaalin tuottaminen ja käyttö

4. Oman opetusosaamisen ylläpitäminen

5. Opetuksesta saatu palaute (opiskelija-arviot, vertaisarviot, palkinnot ja hyväksytyt opetusnäytteet)

6. Opetuksen kehittämisen visio

- tekijä kertoo lyhyesti suunnitelmistaan oman opetuksen ja opetustyön kehittämiseksi lähitulevaisuudessa, esim. suhteessa logopedian opetussuunnitelmaan



Apply for the job
 
Go back