Tohtorikoulutettava, psykologia

Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, jossa työskentelee noin 15 000 opiskelijaa ja 3000 työntekijää. Yliopiston vahvuuksia ovat laaja monitieteisyys ja nykyaikainen tutkimus- ja oppimisympäristö sekä tiiviit yhteistyösuhteet kansainvälisiin koulutus- ja tutkimuslaitoksiin.

Monitieteiseen Suomen Akatemian rahoittamaan projektiin ”How Early Psychosocial Environment Affects Compassion: A 31-years Long Prospective Cohort Study on the Development of Dispositional Compassion” palkataan tohtorikoulutettava (väitöskirjantekijä) alkaen tammikuussa 2020 (aloituspäivästä voidaan neuvotella). Projekti tutkii myötätunnon kehitykseen vaikuttavia lapsuuden ja aikuisuuden psyko-sosiaalisia tekijöitä. Lisäksi tutkitaan geenien ja geeni x ympäristö interaktioiden merkitystä myötätunnon kehitykselle. Projektissa käytetään väestöpohjaista prospektiivista Laseri (Young Finns) aineistoa, jonka kerääminen alkoi vuonna 1980 ja jossa on seurattu yli 3500 lasta ja nuorta 31 vuoden ajan.

Tohtorikoulutettavan työnkuvaan kuuluu tutkimusartikkeleiden kirjoittaminen projektin vetäjän kanssa sovituista aiheista. Tohtorikoulutettava analysoi aineistoa kvantitatiivisillä pitkittäisaineistoon soveltuvilla menetelmillä (esim. regressioanalyysi). Tutkimukset julkaistaan korkeatasoisissa kansainvälisissä vertaisarvioiduissa tiedelehdissä englanniksi. Tohtorikoulutettava kirjoittaa artikkelit yhdessä projektin vetäjän ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tohtorikoulutettavalla on myös mahdollisuus esitellä tutkimustuloksiaan kansallisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa.

Tohtorikoulutettavalta edellytetään maisterin tutkintoa soveltuvalta alalta kuten psykologiasta. Myös loppuvaiheen opiskelijat huomioidaan. Tohtorikoulutettava saa työskentelyynsä vankan tuen ja ohjauksen projektin vetäjältä ja muilta projektissa työskenteleviltä. Tehtävä edellyttää kuitenkin itsenäistä työotetta ja oma-aloitteisuutta. Tehtävä saattaa sisältää vähäisessä määrin erilaisia projektia tukevia avustavia tehtäviä ja opetukseen liittyviä tehtäviä. Perehtyneisyys projektin aihepiireihin kuten myötätuntoon, persoonallisuuspsykologiaan ja kehityspsykologiaan katsotaan eduksi, kuten myös perehtyneisyys psyykkiseen stressiin, terveyspsykologiaan ja käyttäytymisgenetiikkaan. Tärkeämpää on kuitenkin motivaatio perehtyä tutkimusaiheisiin tai kiinnostus oppia uutta.

Projektilla on laajat monitieteiset kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot, joten väitöskirjan tekijä pääsee verkostoitumaan eri tieteenalojen asiantuntijoiden kanssa. Tehtävä sijoittuu psykologian tutkimustiimiin Oulun yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimusyksikköön Kasvatuksen arvot, aatteet ja yhteiskunnalliset kontekstit.

Tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasojen 2 – 4 mukaisesti. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on korkeintaan 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Työsuhde on määräaikainen ajalle 20.1.2020 - 31.8.2021. Tehtävään sovelletaan 6kk:n koeaikaa. 

Hae tehtävää 15.12.2019 mennessä. Liitä hakemukseen seuraavat liitteet:

  1. Lyhyt CV (max 3 sivua) sisältäen myös maininnat opinnäytetöistä ja mahdollisista julkaisuista, tutkimustyöharjoittelusta ym. tehtävän kannalta oleellisesta, sekä mahdolliset suosittelijat
  2. Lyhyt motivaatiokirje, josta käy ilmi kiinnostus ja valmiudet haettavaan tehtävään
  3. Kopio tutkintotodistuksesta tai opintorekisteriote (Maksimikoko: 2 Mbytes)

Lisätietoja: Psykologian professori, Mirka Hintsanen, +358 50 569 5243, mirka.hintsanen(at)oulu.fi, https://www.oulu.fi/yliopisto/tutkija/mirka-hintsanen

Compassion projekti: https://www.oulu.fi/psykologia/compassion



Täytä hakemus
 
Takaisin