Innovaatioasiantuntija

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomispäivän polttaviin kysymyksiin. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. 

Haettavana on Innovaatioasiantuntijan tehtävä 1.5.2018 alkaen toistaiseksi.

Haluatko näköalapaikalle luotaamaan tulevaisuuden tutkimuslähtöisiä kaupallistamisratkaisuja? Oletko sinä etsimämme innostaja ja esteidenpurkaja? Liity joukkoomme luomaan yliopistollemme parhaat edellytykset innovointiin ja yrittäjyyteen.

Yliopistopalvelujen tehtävänä on tuottaa koko yliopiston toimintaa tukevia palveluja. Innovaatioasiantuntijan tehtävä sijoittuu yliopistopalvelujen tutkimus- ja kampuspalvelujen vastuualueelle, tutkimus- ja innovaatiopalvelut -yksikköön.

Innovaatioasiantuntijana tehtävänäsi on tukea yliopiston innovaatiotoiminnan kehittämistä, tutkimustulosten ja osaamisen kaupallistamista sekä aktivoida yhteisöämme innovaatiotoimintaan ja yrittäjyyteen. Arvioit myös tutkimustulosten liiketoimintapotentiaalia ja suojaamisvaihtoehtoja.

Edellytämme soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa, kokemusta tutkimus- ja kehityshankkeista sekä aloittavan liiketoiminnan kehittämisestä tai yrittäjyydestä. Lisäksi edellytämme hyvää esiintymistaitoa, tiimityöskentelytaitoja sekä kykyä ahkeraan, itsenäiseen ja itseohjautuvaan työskentelyyn. Katsomme eduksi teollisoikeuksiin liittyvän osaamisen tutkimusmaailman tuntemusta.

Odotamme sinulta yrittäjämäistä otetta, kykyä tarttua toimeen sekä hahmottaa monitahoisia kokonaisuuksia, hyviä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä asiakaspalveluhenkisyyttä.

Tarjoamme haastavan ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset työskentelemään tieteen eri alojen tutkijoiden rinnalla kansainvälisessä akateemisessa yhteisössä sekä yritysverkostoissa.

Innovaatioasiantuntijan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason 9-10 (2866,63-3306,22 eur/kk) mukaisesti. Lisäksi maksetaan henkilökohtaisesta työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi 

Tehtävää täytettäessä käytetään neljän kuukauden koeaikaa. 

Lisätietoja: innovaatiotoiminnan erityisasiantuntija Riikka Reitzer, puh. 040 822 5358, riikka.reitzer@jyu.fi ja yhteysjohtaja Anu Mustonen, puh. 050 564 9022, anu.mustonen@jyu.fi

 Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:

1) Ansioluettelo (CV)
2) Motivaatiokirje
3) Kuvaus tutkimustulosten hyödyntämiseen liittyvästä osaamisesta
4) Muu liite, jolla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään. 

Hakemus tulee jättää viimeistään 4.3.2018 sähköisellä hakulomakkeella.
8.1.2018 päättyneen innovaatioasiantuntijan tehtävän haun hakijat otetaan huomioon tässä haussa.