Julkaisukoordinaattori

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2 500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi.

Avoimen tiedon keskuksessa

on haettavana julkaisukoordinaattorin tehtävä 1.8.2018 alkaen toistaiseksi.

Avoimen tiedon keskus (Open Science Centre) tallentaa, tuottaa ja välittää tietoa edistääkseen yliopistoyhteisön tiedonkäyttöä sekä tieteellisen tiedon leviämistä yhteiskuntaan. Yliopiston kirjasto ja tiedemuseo muodostavat Avoimen tiedon keskuksen.

Julkaisukoordinaattori vastaa yliopiston julkaisutoiminnan sekä Koulutuksen tutkimuslaitoksen alaisuudessa toimivan kansallisen kasvatusalan julkaisutoiminnan ja sen viestinnän koordinoinnista ja kehittämisestä.

Tehtävään valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, syvällistä ymmärrystä yliopiston toiminnasta, tieteellisen julkaisutoiminnan monipuolista tuntemusta, ymmärrystä avoimesta tieteestä sekä työssä hankittua kokemusta julkaisu- ja viestintäalasta. Edellytyksenä on erinomainen suomen kielen taito sekä sujuva englannin kielen kirjallinen ja suullinen osaaminen.

Tehtävässä suoriutumisessa edesauttavat graafisen alan ja sen ohjelmistojen sekä erilaisten verkkojulkaisualustojen tuntemus, kokemus viestintätehtävistä sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot.

Julkaisukoordinaattorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön tehtävien vaativuustason 9 (2 895,30 €/kk) perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa enintään 46,3 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. 

Lisätietoja antaa Avoimen tiedon keskuksen johtaja Ari Muhonen, puh. 040-805 4208 tai ari.muhonen@jyu.fi. 

Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:

1) Hakemus,

2) Ansioluettelo (cv), 

3) Muu liite, jolla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.

Hakemus tulee jättää viimeistään 28.6.2018 sähköisellä hakulomakkeella.