Yliopistonlehtorin/yliopistonopettajan tehtävä, varhaiskasvatustiede

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2 500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi.

Haettavana on

yliopistonlehtorin/yliopistonopettajan tehtävä, varhaiskasvatustiede, ajalle 1.8.2019-31.7.2020.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on vahvoilta juurilta ponnistava ja rohkeasti parempaa tulevaisuutta rakentava tutkimus- ja koulutusyksikkö. Tiedekunnassa tehdään korkeatasoista ja kansainvälisesti tunnettua tutkimusta. Oppimisen ja opetuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä, opettajankoulutuksessa sekä terapiakoulutuksessa tiedekunta on maan kärkitoimijoita.

Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluu kolme laitosta, kasvatustieteiden laitos, opettajankoulutuslaitos ja psykologian laitos sekä perusopetusta ja lukiokoulutusta järjestävä harjoittelukoulu (Normaalikoulu). Tiedekunnassa on 30 professuuria. Henkilökunnan kokonaismäärä on noin 350, josta normaalikoulun osuus on noin 100 henkilöä.

Yliopistonlehtorin/yliopistonopettajan tehtävässä painottuvat varhaiskasvatustieteen opetustehtävät sekä niihin liittyvät muut tehtävät. Tehtäviin kuuluu myös ohjatun harjoittelun ja opinnäytetöiden ohjausta.

Yliopistonlehtorin/yliopistonopettajan tehtävistä, kelpoisuusvaatimuksista ja kielitaidosta määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Yliopistonlehtorin/yliopistonopettajan tehtävään otettavalta vaaditaan, että hän hallitsee suomen kielen. Yliopisto voi tarvittaessa myöntää erivapauden kielitaitovaatimuksista. Eduksi katsotaan hyvä englannin kielen taito ja kyky antaa opetusta englannin kielellä.

Tehtävissä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa kasvatustieteissä, yliopistonlehtorin tehtävässä tohtorin tutkintoa, sekä hyvää yhteistyö- ja koordinointikykyä. Tehtävässä edellytetään varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pedagogista asiantuntemusta, eduksi katsotaan perehtyneisyys lapsuudentutkimukseen sekä kulttuuriseen monimuotoisuuteen. Yliopistonopettajan tehtävässä edellytetään lastentarhanopettajan kelpoisuutta.

Yliopistonopettajan tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 4-5 (2535,20 €/kk – 2935,55 €/kk) perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa 6-50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustason 5-7 (2935,55 €/kk – 3946,50 €/kk) perusteella. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa 6-50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta.

Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

 Lisätietoja antaa: Kasvatustieteiden laitoksen johtaja Leena Halttunen, leena.halttunen@jyu.fi

Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää:

1) Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli (kts. TENK:n ohje www.tenk.fi )

2) Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (opetusportfolio)

3) Numeroitu luettelo hakijan tieteellisistä ja muista julkaisuista. Julkaisuluettelo tulee laatia noudattaen Suomen Akatemian ohjeistusta (kts. http://www.aka.fi/julkaisuluettelo)

Hakemus tulee jättää viimeistään 29.4.2019 sähköisellä hakulomakkeella.