Yksikön koordinaattori Elon sijoitustoimintaan

Elon sijoitustoimintaan haetaan koordinaattoria

Haemme oma-aloitteista, aktiivista ja palveluhenkistä koordinaattoria Elon sijoitustoimintaan. Elon sijoitustoiminnassa sijoitetaan Elon hoidossa olevaa eläkevarallisuutta arvopaperi- ja listaamattomiin sijoituksiin. Sijoitustoiminnassa työskentelee noin 70 sijoitusalan ammattilaista. Nyt haettavan henkilön työtehtävien painopiste on listaamattomissa sijoituksissa ja siellä erityisesti kiinteistösijoituksissa.

Pääasialliset työtehtävät

Kiinteistösijoituksissa työtehtäviisi kuuluvat muun muassa kiinteistöjen yhtiöhallinnon tehtävät, talouspäällikön avustaminen, viranomaisraportointi ja kiinteistöjen kotisivujen päivitys. Lisäksi tehtäviisi kuuluu avustavia tehtäviä ja selvitystehtäviä salkunhoitoon ja vuokraukseen liittyen sekä muita mahdollisia sijoitustiimin avustustehtäviä. 

Muut työtehtävät koostuvat pääasiassa kiinteistö- ja pääomasijoitusten yleisluonteisista avustavista tehtävistä. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa kokous- ja matkajärjestelyt, osto- ja matkalaskujen käsittely, työyhteisöviestintää, budjetoinnissa avustamista, erilaisten yhteenvetojen ja raporttien tekemistä sekä muita työyhteisön avustavia tehtäviä. Toimit lisäksi kiinteistösijoitusten tiimin ja arvopaperisijoitusten assistentin varamiehenä erilaisissa avustavissa tehtävissä.

Olet etsimämme henkilö, jos

  • sinulla on alan koulutus kuten tradenomi/HSO sekä jonkin verran kokemusta työelämästä.
  • olet pitkäjänteinen, järjestelmällinen, itsenäinen, omaat ripeän työskentelyotteen ja nopea oppimaan
  • sinulla on positiivinen palveluasenne, olet avulias, ennakoiva ja ratkaisukeskeinen
  • työskentelet sujuvasti tiimissä ja eri sidosryhmien kanssa
  • ehdoton luottamuksellisuus on sinulle itsestään selvää
  • sinulla on hyvä suullinen ja kirjallinen suomen ja englannin kielen taito, muu kielitaito katsotaan eduksi
  • hallitset MS Officen ja omaksut uusia järjestelmiä vaivattomasti ja kykenet toimimaan opastajana toimisto-ohjelmissa. 

Kokemus M-files arkisto-ohjelmasta ja kotisivujen päivityksestä katsotaan eduksi. Arvostamme lisäksi ennakkoluulotonta asennetta uusiin tehtäviin tarttumisessa.  

Tarjoamme sinulle

Monipuolisen ja vaihtelevan työtehtävän, jossa sinulla on mahdollista oppia uutta ja kehittää osaamistasi ja uraasi eteenpäin. Tarjoamme kannustavan työskentely-ympäristön ja koko sijoitustiimin tuen tehtäviesi tekemiseen. Työympäristömme on viihtyisä ja moderni ja tällä hetkellä työskentelemme pääosin etänä. Saat myös käyttöösi suomalaisen eläkeyhtiön yrityksen kattavat henkilöstöedut.

Kysy lisää!
Lisätietoja tehtävistä kiinteistösijoitusten osalta antaa talouspäällikkö Tiina Paananen  to 15.10 ja ti 20.10 klo 13-15 puh. 041 5100 549.Tehtävästä yleisesti voit tiedustella kehittämispäällikkö Katja Einesalolta ke 14.10 ja ke 21.10 klo 9-11, puh. 040 5691 054 tai sähköpostitse katja.einesalo@elo.fi. Haethan tehtävään oheisen linkin kautta su 25.10.2020 mennessä. 

 

Olemme työeläkeyhtiö Elo, ja meillä on töissä noin 500 huipputyyppiä. Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä yli 40 % hoitaa työeläkevakuutuksensa Elossa. Olemme positiivinen toimija perinteisellä alalla. Me vastaamme 210 000 eläkeläisen toimeentulosta ja huolehdimme noin 500 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä. Vuoden 2019 lopussa Elon sijoitusten markkina-arvo oli 25,3 miljardia euroa.

Rakennamme hyvinvoivaa Suomea tukemalla yrittäjiä ja yrityksiä sekä edistämällä työyhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia. Olemme mukana yksilön ja yrityksen elämän kaikissa vaiheissa. Meillä on asiantuntijoita usealta eri liiketoiminnan osa-alueelta aina eläkemaksajista viestinnän ja sijoitusalan ammattilaisiin. Korostamme yhdenvertaisuutta ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Teemme vastuullista ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä rennosti ja turhia hermoilematta. Sitä on ammattitaito. Elossa on hyvä olla – liity sinäkin elolaisten joukkoon. Toimipaikkamme on Espoon Tapiolassa.



Täytä hakemus
 
Takaisin