Moniosaava suurtalouskokki  
   
 
 

Haemme nyt ammattitaitoista SUURTALOUSKOKKIA Helsinkiin.

ISS Food & Hospitality tarjoaa monipuolisia sopimusruokailupalveluita yrityksille, yhteisöille ja oppilaitoksille. Palvelumme päätuotteita ovat lounasruokailu-, kokous-, edustus- sekä kahvilapalvelut. Meillä ruoat valmistetaan ravintoloiden keittiöissä tuoreista, kotimaisista raaka-aineista. Kokkimme tekevät perinteisiä kokin töitä ja osallistuvat keskeisesti palveluidemme kehittämiseen.

Vastaat tehtävässäsi yhteiskoulun lounasruoan valmistamisesta sekä pienen määrän henkilöstöravintolan lounaita että hotelliaamiaisia. Olet innostunut persoona ja työotteeltasi ripeä ja asioita eteenpäin vievä. Sinulla on jo useamman vuoden kokemus vastaavista tehtävistä, näyttöä käytännön osaamisestasi sekä alan koulutus katsotaan eduksi. Moniosaaja-tiimipelaajana pystyt tarvittaessa auttamaan salinkin puolella kassan ja astiahuollon kanssa. Et kaihda portaitakaan, joita joskus voit nousta kahvituksia viedessä. Työaika sijoittuu arkipäiviin klo 6.30 - 14 välille. Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Kerran tai kaksi vuodessa voi olla töitä ilta-aikana tai viikonloppuna. Kouluympäristön vuoksi valitun henkilön on esitettävä ennen työsuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien (504/2002) -lain mukainen oikeusrekisterikeskuksen rikostaustaote. Rikostaustaote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi, kun se esitetään työnantajalle.

Tehtävässä menestyäksesi sinulla tulee olla hyvät tiimi- ja vuorovaikutustaidot. Sinulla on kykyä toimia paineen alla muuttuvissakin tilanteissa sekä pidät haasteista. Omaat erinomaisen asiakaspalveluasenteen sekä joustat tarvittaessa. Tehtävässä tarvitset myös itsenäistä työotetta ja isojen kokonaisuuksien hallintaa.

Oletko valmis tarttumaan haastatteluun? Täytä sähköinen hakemuksesi viimeistään 9.5.2021 oheisen linkin kautta tai osoitteessa www.iss.fi. Työ alkaa 9.8.2021.

ISS Palvelut luo kestävää hyvinvointia kiinteistöille ja niiden käyttäjille ja siten laadullista ja taloudellista arvoa asiakkaidemme liiketoimintaan. Olemme yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Kokonaispalvelumme muodostuu kiinteistön ylläpito-, siivous-, ravintola-, turvallisuus- ja työpaikkapalveluista. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 407 miljoonaa euroa ja henkilöstömme vahvuus 8 017. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia.

www.iss.fi, www.issworld.com, www.facebook.com/duunISSaISSSuomi/

 

- ISS on savuton työpaikka -

 
Hakuaika päättyy: 9.5.2021

Täytä hakemus Takaisin