Siivooja peruspesuihin  
   
 
 

Haemme nyt PERUSSIIVOOJAA vahvistamaan tiimiämme pääkaupunkiseudun alueella!

ISS Siivous- ja monipalvelut -yksikkö tuottaa asiakkaillemme ympäri Suomen siivous-, ruokailu- ja monipalveluratkaisuja, joissa yhdistyvät puhtaus, terveellisyys, viihtyisyys ja turvallisuus. Teemme tutkimus- ja kehitystyötä siivousväline- ja raaka-ainetoimittajien kanssa ja testaamme aktiivisesti uusien konseptien toimivuutta. Esimerkiksi ympäristövastuullisuus ja kemikaalivapaus ohjaavat valintojamme. Pidämme päivittäin siistinä yli 17 miljoonaa neliömetriä ja valmistamme 40 000 lounasta. Ammattilaisillamme on kyky ja vastuu ratkaista päivittäin eteen tulevia, ammattitaitoa vaativia asioita kohteissa

Haemme nyt pääkaupunkiseudulle kiertävää peruspesutaitoista siivoojaa vahvistamaan tiimiämme. Työsuhde on vakituinen, ja työtä kertyy 5-7,5h/päivä (30-37,5h/viikko). Pääsääntöisesti työvuorot sijoittuvat arkipäiville, mutta myös viikonloppuvuorot voivati olla mahdollisia. Työtä tehdään arkisin niin aamu- kuin iltavuorossakin.

Tässä tehtävässä menestyäksesi sinulla tulee olla useamman vuoden kokemus perussiivouksista sekä nuhteeton tausta - tehtävään valitulle tullaan tekemään turvallisuusselvitys, joka tulee olla hyväksytty ennen työsuhteen alkua. Työn liikkuvan luonteen vuoksi sinulla tulee olla B-ajokortti. Arvostamme asiakaslähtöisyyttä, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä tarkkaa työskentelyotetta. Työ on fyysistä, joten sinulla tulee olla erittäin hyvä peruskunto työssä jaksamiseksi. Asiakkaitamme palvellaan kohteesta riippuen suomeksi tai englanniksi - odotamme sinulta erinomaista suomen kielen taitoa sekä hyvää englannin kielen taitoa.

Tarjoamme sinulle turvallisen ja kannustavan työympäristön. Haluamme mahdollistaa työntekijöidemme hyvinvoinnin perehdyttämällä aina työhön sekä tarjoamalla ajantasaiset ja ergonomiset työskentelyvälineet. Toi lukea tarkemmin perehdytyspolustamme tästä linkistä:  https://toissa.iss.fi/artikkelit/perehdytys-tekee-digiloikan. Siivoustehtävissä noudatamme kiinteistöpalvelualan työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen mukaista palkkausta, joka tässä tehtävässä on palkkaluokan 4 mukainen. Tule mukaan joukkoomme tekemään työtä, jolla on merkitystä!

Heräsikö mielenkiintosi? Hienoa, haluamme kuulla sinusta lisää! Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta tai osoitteessa tyopaikat.iss.fi vaikka heti, kuitenkin viimeistään 25.7.2021. Toivomme sinun voivan aloittaa kesän 2021 aikana.

ISS Palvelut tekee maailmasta toimivan luomalla tiloja, joissa on hyvä olla. Olemme yksi Suomen suurimmista yksityisistä työnantajista ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Kokonaispalvelumme muodostuu kiinteistön ylläpito-, siivous-, ravintola- ja työpaikkapalveluista. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 412 miljoonaa euroa ja henkilöstömme vahvuus 7 999. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia. www.iss.fi, www.issworld.com.

 
Hakuaika päättyy: 25.7.2021

Täytä hakemus Takaisin