Metsä Group on kestävän biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Metsa Fibre

Metsä Fibre

Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, bioenergian ja sahatavaran valmistaja, jonka selluliiketoiminnan tuotemerkki on Botnia. Yhtiön valkaistut havu- ja koivusellut on kehitetty korkealaatuisen kartongin, pehmo- ja painopaperin sekä erikoistuotteiden valmistukseen. Vuonna 2016 Metsä Fibren liikevaihto oli 1,6 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 1 250 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.


Metsä Fibren yhteistyö yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa tuottaa useita opinnäytetöitä vuosittain.

Yrityksessämme on paikkoja eri alojen osaajille - opinnäytetyösi voi liittyä muun muassa tekniikkaan, tuotantoon, talouteen tai myyntiin ja markkinointiin.

Tarjoamme opinnäytetyöaiheita opintojen loppuvaiheessa oleville yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille.
Voit myös itse ehdottaa opinnäytetyöaihetta.

Otamme sinuun yhteyttä, mikäli meillä on tarjota sinulle sopivaa päättötyöaihetta.
Jätä hakemus oheisesta linkistä. Liitä mukaan ansioluettelosi.