Viestinnän asiantuntija

Tunnetko jo Kamuxin? Olemme suomalainen, nopeasti kasvava, pörssilistattu käytettyjen autojen vähittäiskauppaketju. Ostamme ja myymme käytettyjä autoja Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa, yhteensä 79 toimipisteessä. Vuonna 2020 myimme ennätykselliset 60 657 autoa ja liikevaihtomme nousi 724 miljoonaan euroon. Kamux-konserni työllistää yli 700 autokaupan ammattilaista ja työtyytyväisyytemme on tutkitusti korkealla tasolla. Tähtäämme Euroopan ykköseksi käytetyn auton kaupassa ja rekrytoimme uusia kykyjä kasvavaan yritykseemme tiiviiseen tahtiin. Oletko sinä meidän seuraava huipputekijämme?

Haemme nyt aikaansaavaa ja kehittymishaluista viestinnän asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Kamux-konsernin viestintään. 

 

Tarjolla on monipuolinen tehtäväkenttä, joka sisältää sijoittajaviestintää, ulkoista viestintää ja mediasuhteiden hoitoa, kansainvälistä yhteistyötä Ruotsin ja Saksan maayhtiöiden kanssa sekä sisäistä viestintää. Vastuuta on tarjolla heti kun haluat ja kykenet sitä ottamaan, mutta emme oleta, että osaat kaiken valmiiksi. Jos sinulla esimerkiksi on kokemusta sijoittajaviestinnästä, voit ottaa heti vastuuta tietyistä toimenpiteistä. Jos sinulla taas on kokemusta median kanssa työskentelystä, voit aloittaa tuottamaan sisältöä ulkoiseen viestintään ja ottaa vastuuta sisällöntuotantokumppanuuksiemme koordinoinnista. Molempiin kokonaisuuksiin (ja moneen muuhun näiden lisäksi) pääset joka tapauksessa pureutumaan, kun kokemusta karttuu.

 

Meillä voit järjestää työnteon puitteet joustavasti. Olet tervetullut työpisteeseesi vaikka joka päivä, mutta myös etätöitä saa tehdä. Perehtymisen, tiimiytymisen ja viestin kulkemisen varmistamiseksi haluamme kuitenkin, että sinulla on valmius viettää säännöllisesti aikaa toimistotiloissamme Espoossa varsinkin työsuhteen alussa. Tarvittaessa voimme järjestää työskentelytilaa myös jostain muusta Kamuxin toimipisteestä, joita on 50 ympäri Suomen.

 

Mitä Kamuxilla on tarjolla:

  • Mahdollisuus päästä luomaan kansainvälistä kasvutarinaa kunnianhimoiseen organisaatioon, jolla on selkeä visio ja tähtäin korkealla

  • Kosolti oppimis- ja kasvumahdollisuuksia pörssiyhtiön monipuolisen yritysviestinnän parissa

  • Mahdollisuus vaikuttaa liiketoimintaan, johtamiseen ja organisaation iskukykyyn hyvällä viestinnällä heti ensimmäisistä kuukausista lähtien

  • Välitön, rento ja mutkaton kulttuuri, jossa ei turhia jäykistellä, sekä helposti lähestyttävä työyhteisö, jossa nauru raikaa.

 

Mitä toivomme sinulta:

  • Jonkin verran aikaisempaa työkokemusta viestinnän parista, mieluiten yritysviestinnästä

  • Kykyä tuottaa laadukasta sisältöä

  • Itseohjautuvuutta, aktiivisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä pörssiyhtiön viestinnän vaatimaa tarkkuutta

  • Soveltuvaa koulutusta, joka todennäköisesti tarkoittaa korkeakoulututkintoa

  • Äidinkielen tasoista suomen kielen taitoa ja erinomaista englannin kielen taitoa. Saksan ja ruotsin kielen osaamisestakin tai ainakin ymmärtämisestä on etua.

 

Työ edellyttää varsin vähän matkustamista. Ajokortista on kuitenkin hyötyä. Sinun ei tarvitse tuntea autokauppaa entuudestaan, kunhan sinulla on halua jututtaa mukavaa henkilökuntaamme ja oppia sen myötä olennaiset asiat. Tehtävässäsi raportoit konsernin viestintäjohtajalle.

Innostuitko?

Haluamme kuulla sinusta lisää! Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuskirjeesi palkkatoiveineen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 31.10.2021.

 

Lisätietoja tehtävästä antaa Satu Otala, puh. 0400 629 337, perjantaina 15.10. klo 9.30-12, tiistaina 19.10. klo 15-17 tai maanantaina 25.10. klo 15-17. 

 

Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja täytämme tehtävän heti sopivan ehdokkaan löydyttyä, joten jos kiinnostuit, niin hakemus kannattaa jättää jo tänään! Yhteydenotot ja hakemukset ovat luottamuksellisia.

 

 

 

Hakuaika alkaa: 12.10.2021
Hakuaika päättyy: 31.10.2021