Avoin hakemus




VSV-konserni- Energinen naapurisi!


Etsimme jatkuvasti osaavia työntekijöitä joukkoomme!

Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on toimintamme perusedellytys. Teemme kaikki arvokasta työtä, jolla on merkitystä yrityksille ja yksityisasiakkaillemme.

VSV-konserni on kiinnostava ja turvallinen työpaikka. Haluamme, että konsernin palveluksessa työskentelevät ihmiset kokevat työnsä mielekkääksi ja merkitykselliseksi. Meiltä kaikilta vaaditaan yhä enemmän perusammattitaitomme lisäksi, kuten yhteistyötaitoja. Viime kädessä meidän jokaisen työntekijän yhteistyötaidot ratkaisevat sen, miten työt sujuvat ja yhteispeli toimii.

Odotamme Sinulta kykyä käydä avoimesti keskustelua, myönteistä otetta työhösi ja vastuullista tapaa toimia työyhteisön jäsenenä. Sinulla on oikeus käydä esimiehesi kanssa vähintään kerran vuodessa tulos- ja kehityskeskustelu, jossa arvioidaan mennyttä vuotta, asetetaan tavoitteita tulevalle kaudelle ja pohditaan kehittämistarpeita. 

Haluamme korostaa työkulttuuria, jossa palautetta annetaan ja saadaan rakentavasti. Työyhteisöissä haluamme ylläpidettävän jatkuvaa vuorovaikutusta. Palautteen ja avoimen keskustelun avulla kehitymme työntekijöinä, ihmisinä ja yhteisönä.

VSV-konserni tarjoaa sinulle turvallisen työilmapiirin ja työtehtävän
  -  jossa sinulla on jatkossakin riittävä osaaminen 
  -  jonka tavoitteet ovat selkeät
  -  jonka voi kokea merkitykselliseksi ja tärkeäksi
  -  jossa voi ja saa innostua.

Oheisella hakulomakkeella voit jättää avoimen hakemuksesi meille.

Säilytämme hakemuksesi kuuden kuukauden ajan ja otamme Sinuun yhteyttä, mikäli sopiva tehtävä avautuu.

 

 

Hakuaika alkaa:
Hakuaika päättyy: